Mayrhofen. Ensimmäinen ja kolmas.

Ensimmäinen reissu kesällä, kolmas muuten. Kaksi aikaisempaa tullut tehtyä laskettelun merkeissä, nyt pääasiana vaellus. Säiden puolesta ei kyllä usko olevan syyskuun loppu, hiki virtaa ja aurinko tekee tepposensa vaikka suojakerroin 50+.

Eilen saavuttiin; aamulla ennen neljää ylös, lento Myncheniin mistä matka jatkui taksilla kohteeseen. Perille pääsimme kymmeneltä paikallista aikaa. Joten laulut huoneeseen ja nousemaan 281m lounaalle. Tuossa ei kauaa mennyt ja kiertelimmekin kylää ristiin rastiin. Ja täytyy myöntää, että kylä on hyvin erilainen näin lumettomaan aikaan. Perinteinen after ski paikka Ice Bar on muovimatolla päällystetty paviljonki. Kiinni tosin, mutta kyllä sitä muutaman kerran katsoi, että oikeastiko tuolla on monot ojossa tullut tanssittua :-). Toinen vuodenaikojen eroon liittyvä asia on kylän laajuus. Toki talvimatkalla ei tule kaupoissa käytyä ellei jotain oleellista puutu. Mutta tästä kylästä löytyy kaikkea mahdollista juuston näköisiin saippuoihin :-)

Aika tekee myös tepposensa. Eilen (johtuen varmaan osittain aikaisesta herätyksestä) olimme käytännössä neljätlä iltapäivällä valmiita nukkumaan. Tänään seitsemältä illallisella totesimme, että vielä pitää kaksi tuntia jaksaa valvoa ennen nukkumaanmenoa. Joten sitä kellon lyömää odotellessa.

Itävalta syyskuun lopussa on aurinkoinen ja kuuma - ainakin ylöspäin tässä kunnossa kivutessa. Tänään nousumetrejä kertyi 769, kokonaistaivalta reilut kymmenen kilometriä. Suuntasimme bussilla kohti Hintertuxia, joskin jäimme aikaisemmin pois ja siirryimme patikoimaan. Täällä ei muuten turhaan ressata; eilen koitimme ostaa kuuden päivän Zillertal korttia, mutta setä juna-asemalla ei sitä myynyt. Tänään hänen tehtävänään oli tyhjentää ensin aseman roskikset ja tämän jälkeen vasta myydä piletit. Lomalla kun olemme, emme hirveästi välittäneet vaikka suunniteltu bussi lähtikin.

Matka Hintertuxiin oli siis lämmin. Jossain vaiheessa vastaan tuli puudelien ystävien seurue ja koiria oli toistakymmentä. Samoilla kohdilla kohtasimme kyltin, missä reittimme oli suljettu kivivyöryn vuoksi. Vaihtoehtoinen reitti tosin taittui sujuvasti ja aivan vahingossa päädyimme sinne minne pitikin. Eli ammujen vuorilta alastulon varrelle. Ammut siis kerätään syksyisin laaksoon, niille puetaan päähineet ja vastaanottava juhlayleisö jatkaa Oktoberfest meiningeissä kuka ties kuinka pitkään.

Nyt voi ilolla kirjoittaakin tätä blogia, hyvin ulkoilleena ja syöneenä. Eilen olisi ollut sula mahdottomuus. Huoneemme oli jäätävän kylmä emmekä löytäneet Frauta mistään. Joten ei muuta kuin pitkät kalsarit ja villasukat jalkaan, pipo päähän ja hanskat käteen. Viileässä nukkui kyllä erityisen hyvin ;-) Aamulla Fraulle kohteliaasti kerroimme huoneen viileydestä ja hän ei alkuun oikein ymmärtänyt kuinka viileä täällä on. Piposta ja hanskoista kertominen muuttu äänen ja tänään tullessamme hihkuimme kuinka täällä voi olla ilman takkia :-).

Kello alkaa olemaa yhdeksän, joten nukkumatti kutsuu. Huomenna jäätikölle avaamaan laskukausi telluilla :-)

 

 

Posted with Blogsy