Pari sateista päivää ei menoa haitannut. Eilen kuitenkin oli sen verran energiaa varastossa (mikä on siis lähinnä mentaalinen) ja näin ollen päivän tavoite oli Söldenkogel - 2902m. Nousumetrejä kertyi 1550 joten oman kehon harjoitus tuli tehtyä (aktiivisuus 586%). Jalat olivat neljän päivän kampeamisen jälkeen aavistuksen eri mieltä mennäänkö ylös, mutta nopeasti nuo vetryivät.
Ensimmäistä kertaa tuli kuitenkin sanottua voimasana ääneen. Matkaa huipulle tässä vaiheessa oli noin 50 nousumetriä (eli oikeasti suhteessa vähän jo kammettuun osuuteen). Sitä pieni ihminen hetken mietti, että onko tässä touhussa oikeasti mitään järkeä; kivikkoista jyrkkääkin jyrkempää kapeaa polkua ylös sykkeiden ollessa melkistä tapissa. Tämä ajatus meni kuitenkin muutamassa sekunnissa ohi ja hammasta purren kohti palkintoa. Ja mitkä mahtavat maisemat noilta korkeuksilta löytyykään.
Mitä huipulla sitten tehdään? Laitetaan nimi tietenkin vieraskirjaan - kuinkas muuten. On muuten ensimmäinen huiputus patikoidessa jolloin nimen sai kirjoitettua. Ilmeisesti jotenkin onnistunut "välttämään" nämä.
Huipulle sai kivuta useamman tunnin ja saman moinen matkahan sitä takaisin oli. Joten välillä piti pitää taukoa. Taisi myös olla ensimmäinen kerta kun tuli eväitä nautittua (muuten reissut suunnitellaan niin, että aina tarvittaessa on joku alm tai hütte tavoitettavissa). Ja kyllähän ruoka hyvältä ulkona aina maistuu.
Kylään päästyä jokainen voi vain kuvitella kuinka hyvältä olut maistui. Sen verran oli maistuva palkinto ettei siitä ole kuvatodisteita.
Mutta miksi nousta neljän jälkeen lomalla ylös? Koska aurinko nousee. Tosin tänään pilvet olivat sen verran matalalla ettei sitä juurikaan nähnyt. Viime vuonnahan aamulla (ehkä kolmen maissa) patikoitiin ylös ja odotettiin auringonnousua. Tällä kertaa taksibussi odotti vartin yli viisi ja vei Tiefenbachin jäätikölle. Matkalla kuulimme kuinka Söldenin maailmancupin avajaisiin pidetään kunnossa - "huputtamalla" muutama metri lunta. Tuolla kyseisellä jäätiköllä tuli edellisen kerran oltua David Guettan keikalla. Ja edelleen yksi mahtavimmista keikkakokemuksista.
Mutta matka jatkui. Saimme aamiaista ja ei se näköala nyt varsinaisesti huonokaan ollut.
Aamiainen toki itsetehtyyn oli hieman erilainen. Kuvista voi päätellä kumpi on kampi :-)
Jäätiköltä olisi ollut mahdollista jatkaa ryhmässä. Kiitos ei. Tämä ihan siitä syystä että kuvia tulee saada ottaa silloin kun itse haluaa eikä askelluskaan aina sovi yhteen muiden ihmisten kanssa.
Ja millainen reitti tuolta jäätiköltä Ventiin olikaan. Ei pelkästään sen takia että neljä tuntia "melkein tasamaata" oli luksusta eiliseen pungerrukseen verrattuna (ja koivet kiittivät joskaan eivät kapinoineet tänä aamuna lainkaan), mutta ne maisemat. Tiedän että kuvat eivät tee oikeutta ja suosittelenkin kaikille tulemista paikan päälle kokemaan tämän itse.
Tällä reissulla tuli myös bongattua aavistuksen yllätetty murmeli :-) Yleensä nuo tuppaa varoittelemaan toisiaan vislaamalla ja pakenemalla koloihinsa, mutta tämä yksilö taisi olla aamukohmeessa ja pitkään sai katsella kun kipitteli menemään. Kuvaa ei toki onnistunut saamaan, mutta mainio otus.
Patikoinnin kohde oli Ventin kylä - oikein idyllinen ja kompakti. Pieni huikopala oli neljän tunnin jälkeen kohdallaan, minkä jälkeen bussikyyti (aikaisella herätyksellähän ei ollut merkitystä) Söldeniin ramaisi sen verran että 17 minuutin päikkärit tuli vedettyä.
Päikkäreiden jälkeen saikin esseen palautettua ja oli ensimmäistä kertaa mahdollisuus pukeutua näillä reissuilla kesämekkoon. joten hameet hulmuten lounaalle ja olemaan :-)
Huomiset speksit selvillä ja klo näytää 21:00. Joten Sölden vaikenee - mutta vain hetkeksi.
