Viimeinen päivä vuorilla - Tre Cime

Niin se aika mennä pärähti ja tänään Oli vuorossa viimeiset nousut. Huomenna sitten kotio jatkamaan lomaa. Ja mitä ilmeisemmin aavistuksen viileämmissä merkeissä. Tänään tosin aamulla apteekin mittari näytti +10. Siihen se viileys jäikin ja selkä oli märkänä koko päivän :-).

Suunta oli sama kuin ensimmäisenä päivänä, joskin eri puolelta ja eri reittivalinnalla. 7:50 paikallisjuna vei Toblachiin (herääminen ilman kelloa 5:38), mistä bussi jatkoi vajaan tunnin 2330m korkeuteen, Rif. Auronzolle. Sieltä reittiä numero 105 aamukahville aivan ihastuttavaan paikkaan Lange Almiin (2283m). Ei paljon nautinnollisempaa kahvipaikkaa ole.

Kahvin jälkeen suunta alas - ja ylös; Drei Zinnen huttelle (2405m), missä juustomunakas tuli ilman juustoa. Sen verran energiaa kuitenkin sai, että kahden tunnin patikointi jatkaen 105 reittiä meni sutjakasti. Tämä oli yksi upeimmista ja vaihtelevimmista reiteistä tällä reissulla. Oli portaita, siltoja, kiviä, nurmikkoa, sammalta, puroja ja uskomattoman kauniita maisemia. Pilvet olivat myös karanneet jonnekin, joten taivas oli sininen - ja aurinko porotti sen verran että huonosti rasvatut korvanlehdet taisivat kärtsätä ;-).

Liikkeellä tuli oltua nelisen tuntia, korkein kohta 2470m, nousua vajaa 400 metriä ja laskua tuplasti. Iltapäiväkahvi nautittiin Dreischuster huttella (1626m).

Siitä lompsiminen alas bussipysäkille ja ajoitus oli lohdallaan; kaksi kertaa tunnissa menevää shuttle bussia piti odottaa neljä minuuttia. Shuttle = navetta ;-)

Kylässä normioluset, suihku, illallinen ja tänään vielä erityistehtävänä pakkaus. On ollut huikeaa ja varmaan ei vielä ihan ole sisäistänyt kaikkea mitä on nähnyt. Joten seuraavaa kertaa odotellessa :-)

 

 

Posted with Blogsy

Venetsia ja auringonnousu

Eivät kuitenkaan samassa paikassa eikä edes samana päivänä. Eiliseksi oli Innicheniin luvattu huonoa säätä koko päiväksi. Joten ei muuta kuin toissapäivänä turisti-infoon notta mitäkö sitä voisi tehdä. No tottakai ryhmämatkan Venetsiaan :-) Joten poikkeuksellisesti eilen oli kello aamulla soimassa, että ehtisi 6:40 bussiin. Matka oli organisoitu erittäin hyvin ja aamulla sai hyvin lisää unta bussissa reitin suunnatessa Cortinan kautta kohteeseen. Sen verran täytyy mainita että edellinen yö ei ollut kaikista hyväunisin; edellisiltana syöty pitsa herätti säännöllisin väliajoin ja tämän lisäksi naapurilaaksossa olleen ukonilman salamoinnit ja ukkosäänet pitivät hereillä. Oli toki hienon näköistä :-).

Mutta Venetsiaan päästiin. Ilmasto oli tuskainen; bussin lämpötila näytti +34 ja kosteusprosentti 94 (interwebin mukaan). Ei ollut miellyttävää ei. Mutta positiivinen yllätys oli että Venetsia ei haise. Paikan päällä ei ryhmän seurassa liikuttu, vaan sai luottaa omiin suuntavaistoihin (!). Tästä opin että seuraavan kerran sinne mennessä - ostan kartan :-). Toisaalta koska varsinaista kohdetta ei ollut, pystyi kapeilla kaduilla ja siltoja ylittäen vaan huuhailemaan päämäärättömästi. Jossain vaiheessa huomasi että kapeat kadut ja sillat alkoivat toistaa itseään. Ei siksi että olisi samoja reittejä tallaillut, vaan siksi että ne eivät juurikaan eroa toisitaan. Saldona kuitenkin hyvä lounas, kahvi (ei ylihintaa) ja ihanaa tunnelmaa. Paikka minne ehdottomasti haluan toistekin.

Selkä ei ollut kuivana hetkeäkään. Tunti ennen Innicheniin saapumista ukonilma saavutti meidät. Taivas pimeni ja vettä tuli kunnolla. Ilmeisemmin päivän säätiedotus oli ollut oikeassa ja Venetsia kaikessa kosteudessaan osoittautui hyväksi valinnaksi, koska kylässä ei olisi voinut juurikan tehdä mitään.

Ja kun kerran herätyskellon makuun pääsi, oli kello tänäänkin soimassa - tosin jo 03:00. Taksi tuli ja nouti 03:40, vei Sexten/Sestoon (paikannimet ilmoitetaan sekä italiaksi että saksaksi; tästä myös San Candido/Innichen) mistä nousimme 03:55 kabiinilla 2060m korkeuteen Helmiin. Mutta tämähän ei riitä. Leijaliitovarjoilijat ottivat soihdun käteen ja johdatteli tämänkin ryhmämatkan (~70 hlöä) 2434m korkeuteen.

Jaa miksi? Koska 05:34 auringonnousu on parhaimmillaan :-) Eli nelisen sataa metriä ylöspäin alle tuntiin aamutuimaan. Kroppa ei ollut ihan samaa mieltä tästä kuningasideasta kuin mieli, mutta kuten arvata saattaa - palkinto odotti ylhäällä. Ylhäällä oli myös teetarjoilu missä sai valita teen rommilla tai ilman. Eipä ole rommia tullut aamuviideltä juotua missään korkeuksissa ja jätin myös tällä kertaa väliin :-) Harmillinen takaisku oli etten ollut käsittänyt leijakyydin olleen yksi vaihtoehto alaspäin. No jääpä jotain seuraavaan kertaan. Maisemat olivat upeat eikä kuvat valitettavasti tee oikeutta. Mutta laita silmät kiinni ja kuvittele :-)

Kylään päästiin yhdeksän maissa ja Polar kertoi tässä vaiheessa että päivän tavoite saavutettu. Hienoa. Joten ei muuta kuin nukkumaan. Tunti unta teki yllättävän hyvää. Lounaan jälkeen ostin hissilipun puoleentoista tonniin ja Fun Bob kyydin alas. Oli natiivilla ihmettelemistä kun ainoa kysymykseni oli, että voiko tällä mennä liian lujaa ;-) Huikea kyyti ja huikeat maisemat.

Illalla kylässä oli (ja on edelleen) jonkin sortin kyläjuhlat, missä oli illallisen ohella hyvä käppäillä ja fiilistellä paikallista tunnelmaa. Kello on 21:21 ja nukkumatti koputtelee olkapäällä. Innichen vaikenee. Mutta vain hetkeksi.

 

 

Posted with Blogsy

Mikä maa, mikä kieli?

Etelä-Tirol. Kuten aikaisemmassa postauksessa kerroin, luulin tulevani lomalle Itävaltaan, joten alppisaksa oli iskostettu takaraivoon. Wikipedian mukaan yli 80% täällä asuvista on saksankielisiä. Totuus ei kuitenkaan ole ihan näin simppeli. Tuntuu olevan täysin arpapeliä puhutaanko italiaa, saksaa, jotain muuta vai jopa kaikkia sekaisin. Joten kaikki osatut kielet elekielellä lisättynä ovat osoittautuneet tarpeellisiksi ja tänään sain jopa ostettua lauantain junalipun Myncheniin. Erilaiset kyltit kuvaavat täällä myös selkeämmin asioita kuin kirjoitettu teksti.

Tälle päivälle luvattiin iltapäiväksi ukkosta ja sadetta. Kyseisellä ilmalla ei juurikaan ole kiinnostusta olla vuorilla, joten paikallisjuna vei naapurikylään, Toblachiin, minne eilen tuli reippailtua. Mennen tullen (matka-aika neljä minuuttia) ei konduktööri osunut junassa kohdalle, joten pummilla tuli matkustettua. Ehkä tämä ei kuitenkaan suurin rikos ole :-) Junassa saa kuljettaa laskettelusuksia, mutta ei olla jalat ristissä ;-)

Juna-asemalta oli reilu parinkymmenen minuutin kävely Toblacherseelle (järvelle). Lämpötila ei täällä ole hellittänyt, joten puiden varjostama kohtalainen tasamaa oli oikein miellyttävä kulkea. Samat kriteerit olivat houkutelleet järvelle muitakin ihmisiä. Reitti kulki Myös Toblachin hiihtoareenan ohi. Areena on käytössä vuosittaisella Tour de Skillä.

Kymppikilometrin kävelyn päälle päikkärit tekivät niin sanotusti gutaa :-) Illan ohjelmassa oli kuitenkin kaupassa käynti, aperitiivi ja illallinen. Tänään pää painuu tyynyyn, jotta aamulla jaksaa herätä (tänään ilman kelloa 6:05) ;-)

 

Posted with Blogsy

Lihaksen paikoissa tuntuu

Aamulla herätessä ("herätään kun herätään" klo 6:15) tuli tunnusteltua eilisen jälkioireita. Etureidet ja keskimmäiset pakaralihakset ilmoittivat olevansa Dolomiiteilla. Lähtökohtaisesti tuo ei yllättänyt. Eilinen reissu Fischleinbodenhutte (1454m) -> Drei Zinnen hutte (2405m) -> Bullelejochhutte (2528m) -> Talschlusshutte (1526m) -> Fischleinbodenhutte ei oikeastaan antanut muuta odottaakaan. Toisaalta pahemminkin olisi voinut olla jumissa :-).

Majoitumme huoneistomajatalossa (Apartement Rose eilisessä postauksessa) joten aamulla Spariin ostamaan täydennystä ruokaan ja siivoustarvikkeisiin. Aavistuksen ihmetyttää että kaikki majoittuvat ostavat omat tarvikkeet; mukaan lukien tiskisienen (täällä mitään tiskiharjoja ole), tiskiaineen ym. Ei nuo hinnalla ole pilattu, mutta viikossa ei juurikaan saa tiskiainetta kulumaan. Tämä ei tunnu kovin järkevältä, saatika ekologiselta. Toisaalta yhä enenevissä määrin näillä leveysasteilla käytetään aurinkoenergiaa. Monen navetan ja autotallin kattona paneelit löytyy.

Hygienia tuntuu olevan kohdillaan; leipää, hedelmiä ja vihanneksia ostaessa tulee ottaa muovihanska käteen ennen kuin mitään otetaan. Ja kaikki pakataan - totta kai - omiin muovipusseihin :-D Ja Sparista saa söpöjä (?) pieniä viini'tölkkejä' :-)

Säätiedotus lupasi iltapäiväksi sadetta ja mahdollisesti ukkosta. Reidet väsyneenä päivämatkaksi valikoitui "muutama sata metriä ylös lounaalle ja naapurikylän kautta takaisin". Helppoa eikös? Syystä tai toisesta kylästä ulospääsy kesti melkistä tunnin, eli ei osattu kartan perusteella mennä junaradan toiselle puolelle. Nousu lounaspaikalle (Schopfenhof 1343m) oli jyrkähkö ja koska lämpömittari tänäänkin piti enemmän numerosta kolme kuin kaksi, niin selkä oli märkä.

Lounaan jälkeen pääsi naapurikylään, Toblachiin, alamäkeen. Tosin selkä ei siltikään pysynyt kuivana. Kylässä ansaittu kahvitauko (latte, cappuccino, jäätelö 5,90€). Täällä on käytännössä kaikki kaupat kiinni klo 12-15, joten kylän raitti oli - sanoisinko rauhallinen. Ja koska mihinkään ei ollut kiire, tuli kylästä käveltyä kotiin laakson pohjaa viitisen kilometriä - käytännössä suorassa auringonpaahteessa. 50+ aurinkovoide on osoittautunut toimivaksi. Sattumalta matkalle osui Grand hotel, mikä on 1871 rakennettu Euroopan aristokraattien ja rikkaiden kesänviettopaikka. Hulppea oli pelkästään ulkoa päin.

Saldona 'välipäivänä' nelisen tuntia liikkeessä, ~16km, maksimikorkeus 1399m ja nousua 360m. Huomenna ihmetellään sääperusteisesti mitä ohjelma sisältää :-)

 

 

Posted with Blogsy