Jalat on loppu. Talviloppu.

Koska voin ja olen Itävallassa, menen laskettelemaan. Naapurissa Hintertuxin jäätikkö ja ah niin ihanat "lentokentät". Toinen syy oli, että olen nyt useamman kauden laskenut telluilla - samoilla telluilla - ja ajattelin, että tässäpä voipi kokeilla toisia suksia ja monoja. Hieman etukäteen jännitti kuinka kalliiksi tämä kokeilu tulisikaan. No ei tullut. Se että monot ja sukset painavat viisi kertaa enemmän kuin omat, lisäksi NTN siteet ovat jäykät kuin ratakiskot eikä niillä saanut mitään tuntumaa; niin tulin lopputulokseen että uusia ei tarvitse inventoida:-)

Muuten oli kyllä hieno kokemus. Avata laskettelukausi syyskuun lopussa. Jäätiköllä ei ollut tuulenvirettäkään ja tuulihousutkin olivat liikaa. Mutta maisemat. Ne oli yhtä hienot kuin aina. Kokemukseksi voinee myös laske sen, että Åren alppilukio viettää aikaansa aina tähän aikaan vuodesta täällä. Kuten myös saman ikäluokan edustajat Notjasta ja Tanskasta. Eihän siinä mitään, mutta he ovat onnistuneet saamaan liput, mitkä oikeuttaa etuilemaan aina ankkurijonossa kaikkien edelle. En vaan saanut selvitettyä mistä tuollaisen lipun saisi.

Toinen "paluu todellisuuteen" oli siinä vaiheessa kun olet hississä norjalaisen telluilijan kanssa. Hän sitten kertoo että ovat vuosittain samaan aikaan (norjalaisten syysloma) aina täällä. Hieno homma! Ainakin siihen asti kun kuulee että matkassa on Norjan telemark maajoukkue. Ja hissikaveri kertoilee heistä ohimennessään. Loistava tilaisuus? Kyllä varmaan. Mutta vuokrasukset eivät suostuneet minkäänlaiseen yhteistyöhön ja suunta muille rinteille muutaman räpiköinnin jälkeen oli looginen.

Tunti suksilla; laskien ja ankkureissa ollen = jalat loppu. Ja kuten otsikossa mainitsin, talviloppu. Tähän saattaa toki vaikuttaa eilinen patikointireissu; kuusi tuntia, 16 kilometriä, tuhat metriä nousua. Niin tai näin, huominen 1600 metrin nousu saattaa olla, jos ei tuskaisaa, niin haasteellista :-)

Eilinen reittivalinta yhdisti kaksi eri suositusmatkaa. Tästä syystä pituutta ja korkeutta kertyi. Saimme vinkin aamupalalla naapuripöydästä, suomalaisilta (herra kertoi tänään olevansa 42:sta kertaa Mayrhofenissa). Joten hyppäsimme bussiin ja suuntasimme Schlegeisiin. Neumarkter rundella maisemat vaihtelivat sekä kasviston värin suhteen, että myös nousujen suhteen. Lounasta nautimme Olpererhuttellä, mistä vaatimattomasti suuntasimme Friesenberghausin kautta lähtöpisteeseen. Mahtavat maisemat. 50+ suojakerroin kohtalaisen tehoton.

Muutenkaan ei ole tarvinnut (ulkona) palella. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja lämpöasteita tänäänkin jonkun mittarin mukaan +23. Eli kesälomasäät :-)

 

Posted with Blogsy

Mayrhofen. Ensimmäinen ja kolmas.

Ensimmäinen reissu kesällä, kolmas muuten. Kaksi aikaisempaa tullut tehtyä laskettelun merkeissä, nyt pääasiana vaellus. Säiden puolesta ei kyllä usko olevan syyskuun loppu, hiki virtaa ja aurinko tekee tepposensa vaikka suojakerroin 50+.

Eilen saavuttiin; aamulla ennen neljää ylös, lento Myncheniin mistä matka jatkui taksilla kohteeseen. Perille pääsimme kymmeneltä paikallista aikaa. Joten laulut huoneeseen ja nousemaan 281m lounaalle. Tuossa ei kauaa mennyt ja kiertelimmekin kylää ristiin rastiin. Ja täytyy myöntää, että kylä on hyvin erilainen näin lumettomaan aikaan. Perinteinen after ski paikka Ice Bar on muovimatolla päällystetty paviljonki. Kiinni tosin, mutta kyllä sitä muutaman kerran katsoi, että oikeastiko tuolla on monot ojossa tullut tanssittua :-). Toinen vuodenaikojen eroon liittyvä asia on kylän laajuus. Toki talvimatkalla ei tule kaupoissa käytyä ellei jotain oleellista puutu. Mutta tästä kylästä löytyy kaikkea mahdollista juuston näköisiin saippuoihin :-)

Aika tekee myös tepposensa. Eilen (johtuen varmaan osittain aikaisesta herätyksestä) olimme käytännössä neljätlä iltapäivällä valmiita nukkumaan. Tänään seitsemältä illallisella totesimme, että vielä pitää kaksi tuntia jaksaa valvoa ennen nukkumaanmenoa. Joten sitä kellon lyömää odotellessa.

Itävalta syyskuun lopussa on aurinkoinen ja kuuma - ainakin ylöspäin tässä kunnossa kivutessa. Tänään nousumetrejä kertyi 769, kokonaistaivalta reilut kymmenen kilometriä. Suuntasimme bussilla kohti Hintertuxia, joskin jäimme aikaisemmin pois ja siirryimme patikoimaan. Täällä ei muuten turhaan ressata; eilen koitimme ostaa kuuden päivän Zillertal korttia, mutta setä juna-asemalla ei sitä myynyt. Tänään hänen tehtävänään oli tyhjentää ensin aseman roskikset ja tämän jälkeen vasta myydä piletit. Lomalla kun olemme, emme hirveästi välittäneet vaikka suunniteltu bussi lähtikin.

Matka Hintertuxiin oli siis lämmin. Jossain vaiheessa vastaan tuli puudelien ystävien seurue ja koiria oli toistakymmentä. Samoilla kohdilla kohtasimme kyltin, missä reittimme oli suljettu kivivyöryn vuoksi. Vaihtoehtoinen reitti tosin taittui sujuvasti ja aivan vahingossa päädyimme sinne minne pitikin. Eli ammujen vuorilta alastulon varrelle. Ammut siis kerätään syksyisin laaksoon, niille puetaan päähineet ja vastaanottava juhlayleisö jatkaa Oktoberfest meiningeissä kuka ties kuinka pitkään.

Nyt voi ilolla kirjoittaakin tätä blogia, hyvin ulkoilleena ja syöneenä. Eilen olisi ollut sula mahdottomuus. Huoneemme oli jäätävän kylmä emmekä löytäneet Frauta mistään. Joten ei muuta kuin pitkät kalsarit ja villasukat jalkaan, pipo päähän ja hanskat käteen. Viileässä nukkui kyllä erityisen hyvin ;-) Aamulla Fraulle kohteliaasti kerroimme huoneen viileydestä ja hän ei alkuun oikein ymmärtänyt kuinka viileä täällä on. Piposta ja hanskoista kertominen muuttu äänen ja tänään tullessamme hihkuimme kuinka täällä voi olla ilman takkia :-).

Kello alkaa olemaa yhdeksän, joten nukkumatti kutsuu. Huomenna jäätikölle avaamaan laskukausi telluilla :-)

 

 

Posted with Blogsy