Tuossa muutama matkan aikana todettu / todistettu / kaivattu / tai jotain.
Noustu nimittäin on, parin päivän aikana yli kolme kilometriä. Aikaa saatu liikkeessä kulumaan 12.5 tuntia ja kilometrejä kertynyt vuorilla 36. Normi viikonloppu siis :-). Tuon lisäksi toki useampi tauko vuorilla mitä ei kellotettu sekä kävelyt naapurikylään ja takaisin. Eilen yllättäen ei siellä nähty keihään finaalia, koska tuli Saksa-Hollanti maa hockey finaali. Ei tajuta. Eikä sitten ehditty kotikulmille ennen kuin kisa oli ratkennut. Onnea Ruuskaselle joka tapauksessa!
Alppi-sana liitetään aina eläimen eteen (joillakin matkoilla tällä tavalla saa kerättyä pisteitäkin). Vaikutuksen tekivät alppihevoset yli kahden tonnin korkeudessa. Alppilehmiä nyt näkee jatkuvasti polkujen vieressä, poluilla ja tiellä (niin tien päällä kuin häiritsemässä etenemistä). Eilen ulkoistuttiin kuppilasta kun Tiina kysyi: mikä Toi on? Mihin vastasin kylmän rauhallisesti; (alppi)siili. Toki en ole itsekään moista otusta nähnyt moneen vuoten, mutta ei sitä niin paljon ole urbanisoiduttu kuitenkaan. Alppilammas aiheutti Tiinalle kammon tänään, koska se paljastui ihmissyöjälampaaksi. Kävi siis melkistä hampailla kiinni. Tunnistamaton alppikauristyyppinen eläin kävi katselemassa meidän kahvin juontia. Koiria ja kissoja löytyy vaikka muille jakaa. Naapurissa on myös kanoja.
Lehmistä pidetään muutenkin hyvä huoli. Keskelle rinnettä puurajan tuntumaan on saatettu viedä / raahata / pudottaa helikopterilla kylpyammeita juoma-altaiksi. Tultiin kuitenkin siihen tulokseen, että ne oli tarkoitettu patikoijille kylpemiseen. Maisemat mitä mahtavimmat. Alkuperäiseen liikeideaan kuului pätevä paikallinen selänpesijä. Ilmeisesti tämä ei kuitenkaan ole syystä tai toisesta ollut kannattavaa, koskapa selänpesijää ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Tosin näin sunnuntaina hänellä saattoi olla vapaapäivä. Antakaamme se anteksi.
Normaalisti vältän kanin syömistä ja diili menee niin, että jaan kanin kanssa ruoat niin en syö kania. Itävallassa tämä on kuitenkin kohtalaisen hankalaa pidemmän päälle, koska kaikki pupuruoka lillutetaan etikassa. Muutama suullinen menee, mutta jo parin päivän jälkeen alkaa olemaan etikka kiintiö täynnä.
Puita täällä rinteissä riittää. Ja puupinoja. Niitä on vatupassin tarkkuudella pinottu mitä omituisimpiin paikkoihin; jälleen keskelle ei mitään minne ei pääse kuin jalan, reunustamaan teitä ja talojen kivijalkoja, pinottuna parvekkeelle jne. Erityisesti nuo kaksi vimeksi mainittua on herättänyt suomalaisessa kummastusta, mutta ehkä täällä ajatellaan että puu ei syty..
Olympialaisten päättäjäistunnelmiin ja unten maille.
Ps. Kuvia lisätään kunhan tekniikka toteutetaan toisella koneella :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti